Osa 11, It's time to grow

***

Siitä oli kohta jo kuusi viikkoa, kun Riina ja Iiris olivat sopineet sopimuksen.  Iiris muuttaisi vapaan oppimisen kouluun ja olisi siellä, kunnes opinnot päättyisi. Tämä oli kuitenkin kaikin puolin huono sopimus Riinan kannalta. Hän ei tulisi näkemään esikoistaan pitkään aikaan ja hänellä olisi enemmän kädet täynnä pikkuisten kanssa.

Sanni katseli suruissaan ikkunasta, kun taksi kaarsi kauemmas näkyvistä. Hän tiesi isosiskon olevan nyt edes vähän onnellisempi. Sanni nimittäin tiesi Iiriksen ahdistuksista. Nyt talo olisi täynnä vain poikia ja äiti.

Parin päivän päästä:

Sanni katseli lasten kanavaa televisiosta. Pari päivää sitten, hän olisi katsellut samaa kanavaa isosiskonsa kanssa. Molemmat olisivat nauraneet tyhmille ohjelmille. Nyt ohjelmat eivät nauratteet pätkääkään Sannia.

 Yhtäkkiä puhelin pirahti soimaan. Sanni hätkähti ja painoi television kiinni. - Sanni, vastaisitko puhelimeen? Äiti huusi toisesta huoneesta.

Sanni pomppasi ylös tuolilta ja meni puhelimen luo. Hän nappasi sen käteensä ja vastasi siihen. Siellä isosisko soitti ja kysyi tulisiko äiti puhelimeen. Sanni selitti, että ei äiti päässyt.  Onnekseen tyttö sai puhua hetken isosiskonsa kanssa.

 Hetken puhuttuaan, Iiris pyysi heidän äitiään soittamaan myöhemmin. Sanni lupasi välittää viestin. - Äiti, Iiris pyysi, että soittaisit hänelle myöhemmin. Minä menen nyt ulos, Sanni huusi ja lähti kävelemään ulospäin.

 

Äiti ja Isä olivat Sannin ja Santerin pyynnöstä rakennuttaneet ulos leikkipihan. Sanni käveli ulos, koska tarvitsi ilmaa. Siskon puhelu, oli saanut Sannin ikävoimään vaan enemmän siskoaan.

Tyttö valitsi yhden lempilaitteistaan. Ampiaisen joka heilui edestakaisin. Sanni käynnisti laitteen ja meni sen selkään. Laite sai aina tytön iloiseksi, kuten nytkin.

 Santeri tuli ulos myös leikkimään hetkeksi, mutta Sanni lähti sisälle. Santeri ymmärsi siskoaan, koska hän oli ollut läheisempi Iiriksen kanssa.

Sanni istui sohvalle ja nosti kypärän päähänsä. Tyttö tykkäsi valtavasti leikkiä mielikuvitusleikeistä ja tällä kertaa rallikuskina oli kiinnostavaa.

- Harmittaako sua vieläkin Iiriksen lähtö? Santeri kysyi eräänä iltana, kun kaksoset olivat illalla ulkona. - Vähän joo, mutta kai se siitä.

- Mä ymmärrän sua, kyllä muakin harmitti se, mutta se on kai elämää.

Sanni nyökkäsi. Hän oli kiitollinen, että Santeri oli siinä hänen kanssaan.

- Mennäänkö sisälle? Täällä on aika kylmä, Santeri huomautti. Sanni nyökkäsi uudelleen.

- Kiitos, kun olet siinä, Sanni kuiskasi veljensä korvaan. Kyyneleet putosivat väistämättömästi Santerin takille. Santeri halasi Sannia vain tiukemmin ja antoi tytön itkeä. Hieman noloissaan Sanni nyyhki veljeään vasten.

 Sisälle päästyään Sanni istahti nojatuolille yläkerrassa. Häntä hävetti murtua veljensä edessä itkemään. 

 

Sanni käynnisti vielä television, vaikka tiesi, että oli jo todella myöhä. Kyyneleet alkoivat taas hiljalleen valua tytön poskilta ja vaikka hän kuinka yritti pyyhkiä ne pois, niitä ilmestyi vaan kokoajan lisää.

Pian tyttö kumminkin sammutti television. Sanni haukotteli makeasti noustessaan nojatuolista.

Väsyneenä Sanni tiputti päällysvaatteensa maahan kasalle vain, vaikka tyttö tiesi äidin suuttuvan asiasta. Tyttö kömpi viileän peiton alle ja painoi päänsä tyynyn. Sanni ja Santeri olivat saaneet Iiriksen vanhan huoneen, koska kaikki tiesivät, että Iiris ei enään tämän katon alla asuisi. Valitettavasti, koko huone oli muutettu. 

Sanni painoi silmänsä kiinni, mutta kyyneleiden tulo ei loppunut, kun hän oli kerrankin avannut hanansa. 

Lopulta Sannikin sai unen päästä kiinni ja nukahti kosteat kyyneleet poskillaan.

***

Osa 11 jo... Huhhuh mulle :D Kokeilin tänään ekaa kertaa tota uutta tollaista otsikko kuvaa ja se sopii mun mielestä tohon hyvin :) Tää osa oli muuten aika Sanni painoitteinen, mutta se kuuluu juoneen :)

Anteeksi.

Anteeksi kauheasti, kun osan ilmestymisessä on kestänyt.. Mulla on hävinnyt inspis tarinaani, enkä ole saanut mitään aikaiseksi, vaikka simssiä pelannut olenkin... 
Anteeksi vielä.. Koitan saada inspiksen takas, jotta voin taas kirjoittaa, mutta ei siitäkään mitään tulisi, jos yrittäisin kirjoittaa ilman inspistä... Joten...

Hyvää joulua kaikille ja Onnellista uutta vuotta :)

Osa 10, The show must go on

Parin päivän päästä Riinan epäilyt vahvistuivat. Nainen oli ollut istumassa, kun oli tuntenut liikettä. Hän poinkaisi ylös nopeasti ja rauhoituttuaan nainen silitteli vatsaansa hymy huulilla.

 Ylhäälle mentyään nainen päätti kertoa Iirikselle uutisen. Onneksi tyttö otti sen hyvin.

Riina katsoi vielä jälkeensä ja huomasi, kun Iiris alkoi taas tekemään jotain omia juomiaan.

Joelkin kuuli astiasta pian. Tosi iloinen Joel oli ja rakastunut pari halaisi hetken aikaa.

Raskaus aikana Riina sai taas intoa maalaamiseen. Maalaminen rentoutti, vaikka selkäkipu olikin välillä mukana.

Päivät mateli ja Riina yritti opettaa kaksosille kaikkea tärkeää, kuten puhumista.

Santerille puhumisen oppiminen oli helpompaa, kuin Sannille. Tyttö vain katseli ympärilleen, eikä huomioinut äitiään ollenkaan.

Iiiris oli todellakin alkanut kunnolla opiskelemaan logiikaansa eteenpäin. Tytölle oli uusi unelma tullut tulla lääkäriksi. Lenny tykkäsi yleensä katsella, kun Iiris luki. Hänelle tuli iloinen olo, kun näki Iiriksen pohtivia mielentiloja. Lenny hymähti ja jäi katselemaan Tyttöä.

Tyttö luki monta tuntia päivässä ja vaikka vaikutti siltä, että tyttö oli kokoajan nenä kirjassa, Oikeasti hän teki myös muutakin.

*Kertoja muoto vaihtuu: Iiris*

 Istuin lattialla Lenny sylissäni. Olin pyytänyt häntä muuttuman hetkeksi aikaa nukeksi, nii voisin halata häntä kovaa, lysähtämättä itse lattialle. Minua oli alkanut viime päivinä ahdistaa aivan hirveästi. Ja uusin ahdistus oli äidin raskaus. Tietysti olin onnellinen hänen puolestaan, mutta ajatus siitä, että sisaruksia tulisi lisää ja talo täyttyisi ahdisti mieltäni. Olin jutellut asiasta Isälle. Isä oli pyytänyt minua luokseen asumaan, mutta en uskonut sen auttavan.

 Uppouduin enemmän ja enemmän olemaan yksikseni tai Lennyn kanssa. Kemistin pöytäni oli minulle iloni, koska tykkäsin paljon tehdä erilaisia kokeita sillä.

Lenny kuunteli murheeni kyllä ja se helpotti oloani hieman, mutta ei paljoa. Äidille en uskaltaisi puhua ja Joel tai Isäpuoleni ei varmaan osaisi auttaa...

Eräänä iltana ajattelin puhua äidille. Kutsuin äidin luokseni ja katselin häntä hetken. Minulla tuntui iso pala kurkussa ja kyyneleet polttelivat jo silmiäni. - Äiti, Kuiskasin, mutta en pystynyt jatkamaan lausetta ja kipitin vain pois.

Yhtäkkiä kuulin äidin huutavan Joelin nimeä, ja itkevän. Synnytys oli käynnistynyt. Joel käski minun huolehtia kaksosista ja juoksi äidin perään.

Äiti ja Joel olivat kauan aikaa sairaalassa. Sanni  ja Santeri ihmettelivät, kun äitiä ei näkynyt.

Äiti oli saanut sairaalasta mukaan kantokopan, jossa makasi KAKSI lasta. Äiti oli siis saanut taas kaksoset. Joelin soitettua astiasta, Painoi se pala kurkussani enemmän.

Uudet sisarukseni olivat molemmat poikia. Niko ja Niklas, kuten äiti ja Joel olivat heidät nimenneet.

Kuulin yläkerrasta äidin lepertelevän kaksosille Joelin kanssa. Pala kurkussani tuntui kokoajan isommalta ja isommalta.


Loppuun tämmöne extra:

 

 

 

Synttäreitä vietettiin talossa ja mä videoin niitä :) Eli ensi osassa kaikki muut paitsi Joel on jollain tapaa kasvanut. Ja mun piti heittää se koira ulos talosta... :(

Osa 9, Is the life normal now?

 Ekana päivänään, Iiris oli niin jännittynyt, että pyysi äitiään kuskaamaan tytön kouluun. Riina suostui, koska Joel jäi hetkeksi kaksosten kanssa, mutta Iiriksen olisi tultava bussilla takaisin.

 Riina otettua avaimet ja ajettua autotallista, lähtivät äiti ja tytär matkaan.

Saapuessa koululle, Iiris käveli hitain askelin ovelle päin. Tyttöä jännitti niin hirveästi.

Kotiin palattuaan, meni Riina katsomaan kaksosia. Pikkuiset olivat juuri heränneet ja äidin huomattuaan molemmat ponkaisivat ylöspäin kaiteen avulla.

Nostettuaan Sannin syliinsä, Riina halasi tytärtään. Pienen Sannin vartalo tuntui pehmeältä Riinan omaa vasten.

Vaikka arki olikin kiireistä, ehti pari viettää aikaa yhdessäkin.  Riina ei kaivannut ollenkaan  entistä elämäänsä.

Se mikä Iiiriksen päähän ei jäänyt millään oli matikka. Tyttö ei osannut helppojakaan laskuja ja äidin apu oli korvaamaton matikassa. Olihan Riina matikassa loistanut koulussa.

Yläkerras eräs juttu oli kiinnittänyt usein Iiriksen huomion.  Se oli kemistin pöytä, jossa tyttö usein kokeili erillaisia aineita.

Parina päivänä Iiris oli huomannut mielikuvitusystävänsä kasvaneen, seuranneen häntä yms. Iiris oli huomannut, ettei muut nähneet tätä. Kun Iiriksen kemisti setin eräs aine meni vikaan, tapahtui pieni poksahdus ja Iiris sai pieniä palovammoja. Itkuisena tyttö kutsui mielikuvitusystäväänsä, joka tuli ja antoi tytölle ison halin, kehottaen tätä menemään kylpyyn.

Ystävänsä käskystä meni Iiris laskemaan kylpyveden. Vaikka kukaan ei voinut nähdä Iiriksen mielikuvitusystävää Lennyä, halusi Iiris todistaa tämän olevan olemassa. Pestessään käsiään, Iiris päätti kokeilla vielä kemisti setin antimia, koska hän oli kuullut, että niiden avulla saattaisi ehkä tehdä todellisuus juoman.

Illalla alakerrassa, Riina seisoi pöntön edessä jo kymmenettä minuuttia. Huonon olon aallot pyyhkäisivät naisen yli useasti ja se toi Kyyneleet naisen silmiin. Saatuaan huonon olon hetkeksi pois, pesi nainen hampaansa ja kasvonsa.

Peilistä hetken itseään katsottua, Riina alkoi nähdä ryppyjä kasvoissaan. Nainen tiesi, että pari päivää vaan, niin hänellä olisi synttärit. 40 vuotta alkoi hitaasti lähestyä, mutta Joel oli naista nuorempi.

Kyyneleet silmissä Riinalle tuli taas huono olo. Hän tiesi epäillä syytä, mutta häntä pelotti.

Iiris oli taas aamulla pöydän ääressä Lennyn kieltelyistä huolimatta. Lenny oli huolissaan ystävänsä puolesta.

Yllättäen innoissan Iiris pomppasi korokkeelta ja Yllättyneenä nauroi. - Lenny, mä onnistuin, tää on mielialajuoma, mä tein ekan juomani! Iiris nauroi ja huudahti yllättyneenä.

 Vaihdettuaan valkoisen takkinsa pois, tyttö melkein ryntäsi ystävänsä kaulaan. - Jes, tää on eka askel, sitä todellisuus juomaa kohti, tyttö onnellisena soperti. Hetken päästä tajuttuaan, posket punaisina tyttö vetäytyi halauksesta.

Halauksen jälkeen hetkeksi molemmat katselivat toisiaan. Iiris tunsi poskiensa punottavan vaaralliseen sävyyn. Lenny vain hymyili lempeästi Iirikselle.

Nopeasti tyttö veti takkinsa takaisin, jättäen Lennyn hämmentyneenä seisomaan taakseen. Eihän hän voinut olla ihastunut mielikuvitusystäväväänsä?

Lenny kääntyi, kun Iiris alkoi puuhastella pöydän ääressä. Hän oli vain mielikuvitusystävä Iirikselle, mutta hänkin tunsi poskiensa kuumottavan.  Voisiko mielikuvitusystävätkin ihastua?