Osa 14, Release your tears

                                                                         

                                                                             *****

Raskain askelin Riina käveli ulos sairaalasta. Kyyneleitten tulo ei meinannut loppua millään. Riina puristi pienokaista tiukemmin itseensä kiinni.

Riina kirosi koko sairaala rakennuksen ja katsoi ilmettömänä eteenpäin, vaikka kyyneleet sumensivat silmiä. Kyyneleiden tulo oli jo alkanut vähän helpottaa, mutta ikävä puristi sydäntä.

Tilattuaan taksin ja istuttuaan taksiin, Taksi kuski katseli Riinaa, mutta Riina ei välittänyt.  Hän tuijotti vain ikkunasta ulos ja toivoi taksin pian olevan perillä. - Onko kaikki kunnossa Rouva? Taksikuski ystävällisesti kysyi. Riina pudisti päätään ja uudelleen kyyneleet valuivat hänen poskillaan.


                                                                    *********

 Sannilla oli hämäriä muistikuvia niistä alkuajoista, jolloin äiti kertoi isän sairaudesta. Sanni muisti sen, kuinka isä nukkui kauhean paljon, eikä paljoa jaksanut touhuta.  Sanni muisti senkin, kun äiti oli saapunut sairaalasta pikkuisen Oliverin kanssa ja saanut kuulla isästä. Sanni muisti, kuinka Santeri oli halannut häntä tiukasti äidin kerrottua isällä olevan syöpä.

Sen Sanni muisti kirkkaasti, että äiti oli raahannut tuolin makuuhuoneeseen ja useina öinä vain katsonut isän unia. Isä näytti niin hennolta maatessaan sängyssä, posket lommoilla ja silmien alla tummat silmäpussit. Äiti ei ollut kyennyt enää itkemään, mutta Sanni itki varmaan äidinkin puolesta.

 Sanni muisti nekin hetket, kun Oliver oli nukkunut tietämättömänä. Hän tiesi, että jos isän tilanne pahenisi, Oliver ja kaikki muutkin joutuisivat elämään ilman isää.

 Koska äiti eikä isä voineet hoitaa pikkuisia kunnolla, oli Sanni ja Santeri heillä apuna. Niklas usein näytti nyrpeää naamaa, kun äiti, eikä isäkään olleet hänen kanssaan.

Joskus Sannista tuntui, että Niko oli pikkuvanha taapero. Niko ei ikinä marissut, kun isosisko tai veli hoiti häntä ja jos hän oli herännyt, eikä heti kukaan tullut auttamaan häntä kehdosta, ei Niko ruvennut huutamaan tai valittamaan. Poika istui yksinään kehdossaan ja tuijotti vain eteenpäin, kuin tajuten koko tilanteen.

                                                                     

Sitten kerran eräänä iltana, Joel vetäisi viimeisen henkäyksensä. Sitten hän oli poissa. Sanni oli silloin yläkerrassa mutta äidin kova nyyhkytys kertoi mitä oli tapahtunut. Isä oli poissa... Nyt lopullisesti.

 Hautajaiset Osandereilla vietettiin vaan perheen kesken. Sanni, Santeri ja Riina itkivät kovaan ääneen, kun Iiris lauloi takana kyyneleet poskilla. Kaikista tuntui, kuin heidän sydämensä olisivat murtuneet.

 



                                                                         ******




Ääääh.. Mikä osa... Kun kirjoitin tätä, itkin useasti.. Ja anteeksi tästä päätöksestä.. :( Joo... Niin se elämä on joskus epäreilua... Ja anteeksi liian lyhyestä osasta, halusin saada vain tämän ohi nopeasti.