22. syyskuuta 2013

Osa 2, Get used to it

Riina oli ajamassa satamaa päin.
Päivä päivältä Riinan maha kasvoi kasvamistaan ja ahdistus nousi ylemmäs.  Hänen pitäisi kertoa eräälle henkilölle tärkeää asiaa huomenna, eikä hän tuntenut olevansa valmis.
Väsymys ja pelko ja tietty ne hormonit saivat Riinan tekemään mieli tilata pizzaa, jota hän ei ikinä tehnyt. Pizza kuski oli hämmentynyt, kun yöasussa, raskaana oleva ja itkenyt nainen otti pizzan ja maksoi.
Riina työnsi tuota todella rasvaista ruokaa suuhunsa ja tiesi, että siinä on paljon kaloreita siitäkin tuli.
Maha täynnä tuli nopeammin unikin ja sen takia Riina nukkui useammin.
Seuraavana aurinkoisena päivänä Riina päätti mennä käymään ulkona. Postia ottaessa hän löysi jonkun oudon värisen kirjeen. Riinan kädet vapisivat kun hän näki lähettäjän nimen kuoressa.
Riinan kädet vapisivat vieläkin, kun hän nousi yläkannelle istumaan tuoliinsa. Riina oli työntänyt kirjeen taskuunsa ja yritti olla ajattelematta asiaa, mutta hän tunsi kirjeen taskussaan.
Hän haluaa tavata minut... Kirjeessä oli lukenut.  Hän haluaa jutella... Kyyneleet pyrkivät Riinan silmiin, kun hän yritti unohtaa.
Riina yritti saada ajatuksensa kuriin ja yritti kirjoittaa taas jotain. Pitkän aikaa hän vain istui ja tuijotti tyhjää ruutua.
Lopulta tekstiä alkoi tulla ja tulla, lisää ja lisää. Pahat ajatukset unohtuivat ja teksti tuli kuin itsestään.
Monta tuntia kului, kun Riina kirjoitti.
Tosi monien tuntien päästä, Kaikki taaksejääneet ajatukset saivat Riinan pään pyörälle.
Riina koitti vielä yrittää saada ajatuksensa kasaan. Hän katseli itseään peilistä ja yritti olla murtumatta.
Hermostuksissaan Riina päätti siivota kotiaan. Riina mietti oliko hän tekemässä oikeaa päätöstä. Mitä tästäkin tulisi.
 Riina otti puhelimen käteensä ja meinasi jo näpytellä tutun numeron.
 Riina työnsi puhelimensa taskuunsa ja ensimmäistä kertaa elämässään hän ajatteli seurauksia. Mitä tapahtuisi jos Riina tapaisi hänet nyt.
Riina oli taas kovin väsynyt ja haukotteli kovasti.  Riinan teki mieli soittaa, mutta hän oli liian pelkuri siihen.
 Riina nousi sohvaltaan ja otti puhelimensa käteen uudelleen.
 Hän valitsi numeron ja painoi soita- näppäintä.
- Hei, vastasi mies ääni.
- Hei, Riina vastasi ääni vapisten.
 - Voisitko sä tulla kylään? Riina kysyi hiljaa.
Hiljaisuus jatkui kunnes henkilö lupasi tulla. Nyt Riina vasta tunsikin sydämensä lyövän.

17. syyskuuta 2013

Osa 1, Shit happens

Paska....

 Paska....

 Paska...
 Riina sulki silmänsä ja antoi kyynelten valua. Kaikki oli päin persettä. Paska! Riinan teki mieli huutaa täysiä, mutta antoi itsensä vain itkeä uneen.

Suihkussa käytyään, Riina värjäsi hiuksiaan ja laittoin ne näppärästi nutturalle. Paskat tästäkin kaikesta vaivasta. Pari viikkoa sitten alkanut oksentelu oli ollut vielä pientä, sen rinnalla mitä oli tulossa.

Riina käveli hitaasti juuri ostamalleen vaatekaapille. Vaatteet kiristivät ja päässä jyskytti. Huono olo teki tulojaan, mutta Riina vähät välitti siitä. Kyyneleet polttivat silmäkulmissa vieläkin. Riina oli käynyt päivällä lääkärissä ja saanut ihan täysin paskoja uutisia. Onnittelut Riina, Sinusta tulee mahtava äiti..

 Vaihdettuaan löysemmät vaatteet, meni Riina sohvalle istumaan. Ensin miljoona pikku testiä ja sitten PAM.  Sinusta tulee mahtava äiti. Hei haloo, ÄITI? MINUSTA? Koko kaupungin oma lutka. Voi paskat.

Riina kaatui sohvalle makaamaan ja nosti jalat ylös... Äiti... Miten hänestä voisi ikinä tulla äitiä jollekkin vauvalle... Entä abortti, pliis sano, et mä saan heti ajan,  Riina oli rukoillut. Ei nyt enään, raskaus on jo liian pitkällä siihen, Se saamarin lääkäri oli todennut rauhallisesti. Riina oli noussut ja paiskannut oven perässään. Tän siitä sitten sai...

Uupuneenä päivästä, Riina sulki silmänsä ja kuvitteli kaiken olevan toisin. Aivan kaiken. Ei tälläistä rämää paska kämppää tai mitää muutakaan...

Seuraavana päivänä, Riina meni poistamaan Nettideitti profiilinsa, Mitä hittoa hän silläkin tekisi, kun olisi joku kakara kokoajan jaloissa. NYT MÄ SEN KEKSIN!!! Adoptio. Se olisi ratkaisu. Hän joutuisi vaan synnyttämään sen kakaran ja sen jälkeen hän antaisi sen adoptioon. PELASTUS ISOLLA P-KIRJAIMELLA!!! ( :DDDDD )

Riina maalasi hymy suissa koko päivän, Ei hän mikään hyvä ollut, mutta hän rakasti maalata.

Huonon olon aallot pyyhkäisivät ohi useasti ja hänen oli pakko välillä kurkotaa laidan yli. Riina kuitenkin tunsi olonsa nyt niin huonoksi että päätti lopettaa tältä päivältä.

Uuvahtaneena hän istahti piha tuoliin. Tämä viikko oli ollut raskas ja hän oli itkenyt enemmän kuin ikinä. Riina katseli kun kauempana meni moottorivene ja vesi kimmalsi kuun jäljiltä. Jossain vaiheessa Riina nukahti.

Nukuttuani hetken ylhäällä kylmä saavutti minut, Portaita käveltyäni tunsin jotain mahassani ja jokin liikahti. Painoin refleksistä käteni mahani päälle. Vauva...

Sisälläni yritin saada ajatukseni muualle... Vauva... Tiskit tiskattua päätin mennä tietokoneelle... Nämä hormonit saivat minut tekemään ihan erillaisia asioita, kuin ennen.

Pääni oli täynnä ideoita ja ajatuksia, joten ne piti saada kirjoitettua jotenkin johonkin. Tietokoneeni oli paras mahdollinen kirjoitus paikka. Saakelin hormonit.

Kirjoittaminen vei Riinalta useamman tunnin ja pään ajatukset saivat paljon sijaa paperilla.
Ajatukset lensivät Riinan päässä. Ne hormonit.

Riina hieroi hetken hartioitaan ja nousi ylös. Ulkona oli ihana ilma ja lähti ajamaan asunto veneellään vedelle päin. Siellä hän vaihtoi uikkarit ja hyppäsi veteen. Lämmin vesi hyväili Riinan ihoa ja hän nautti uimisisesta pitkästä aikaa.




Parin päivän päästä, Riinan puhelin soi. Tuttu nimi vilkkui näytöllä ja Riina meinasi painaa punaista, mutta vihreää hän painoi. Sydäntä kivisti, kun hän kuuli sen tutun äänen.

- Riina?!?

15. syyskuuta 2013

Prologi - It's a new day



-

- Riina, Mitä...
- Turpa tukkoon, sä oot mulle velkaa.

- Mit...
Muuta mies ei ehtinyt virkkoa, kun Riina jo painoi viilenneet huuleensa miehen omille. Mies vastasi hyvillään suudelmaan. Hiljalleen miehen ja Riinan matka päättyi kainalokkain nukkumaan miehen pieneen petiin.


~~~~~~~~~~~~~~~

- Niin, Mikä se ongelma oli josta soitit?
 - Sinä, Riina vastasi hiljalleen kuiskaten.
Mies näytti yllätyneeltä, mutta läheni Riinaa.


Mies painoi huulensa Riinan vastaaville, eikä Riinaa harmittanut pätkääkään hänen  maineensa kaupungilla. Toisin kuin ennen, miehen kädet saivat Riinan värisemään. Suudelmien kautta, he kaksi saivat tiensä petiin.

 Ties kuinka monet miehet hän oli tähänkin mennessä saattanut petiinsä. Kuinka monesti hän oli halunnut lopettaa, hä ei pystynyt.
Hän nautti suudellessaan erilaisia huulia. Saadessaan maistaa niitä ja nauttia yöstä.






Riinalla olisi ollut miehiä vaikka joka kädelle, mutta nainen päätti perustaa oman nettideitti profiilin. Kaiken varalta tietysti.


Naisen elämään ei kuulunut sen ihmeempiä.
Miehiä, miehiä, miehiä ja vähän töitä.




:)(: